Arkkienkeli Jofielin viesti vuodesta 2023:
Rakas Valon sielu
Vuosi 2023 on ensimmäinen askel kohti kultaista aikaa, jolloin pääsette elämään korkeimmissa värähtelyissä ja uudenlaisessa maailmassa.
Monet ovat jo avautuneet henkisyydelle ja alkavat muistaa todellista olemustaan ja sitä mitä ovat tulleet tekemään tähän elämään ja mikä on heidän tämän elämän tarkoituksensa.
He havahtuvat myös parantamaan sieluaan ja aktivoimaan heille kuuluvia lahjoja käyttöönsä.
Monille valaistumisen mahdollisuus on jo tässä elämässä mahdollista ja he ottavat askeleita tähän suuntaan ja muistavat taas henkisten lakien merkityksen.
Entiset elämät kiinnostavat ja niiden viisaus halutaan taas saada käyttöön sekä niissä olleet mahtavat lahjat, jotka on aikojen kuluessa unohdettu.
Vuosi 2023 on hyvin monelle valon sielulle siis henkisen kasvun ja kehityksen vuosi ja kehittyminen voi tapahtua hyvin rakkaudellisesti meidän enkeleiden avulla.
Ykseyden ymmärtäminen on myös tärkeää sekä sisäisen rauhan vaikutus maapallon energioihin.
Äiti maa kaipaa paljon rakkautta ja arvostusta meiltä kaikilta vihan ja tuhovoiman sijaan. Voit lähettää sitä sydämestäsi aina kun vain haluat.
Henkiset ihmiset auttavat omalla värähtelyllään meitä kaikkia siirtymään kultaiseen aikaan ja siksi kaikkien on hyvä pyrkiä maadoittuneena pysyttelemään korkeammissa värähtelyissä, että maapallon värähtelytaso nousee ja se vaikuttaa myös alemmissa värähtelyissä oleviin ihmisiin.
Vuonna 2023 hyvät energiat voimistuvat helposti ja jokainen voi kasvattaa niiden vaikutusta energiatasolla. Kaikkihan on loppujen lopuksi vain eri muodossa olevaa energiaa, jota ympäröi Universumin rakkaus.
Me enkelit olemme kanssasi ja autamme sinua kulkemaan omaa valon polkusi sinulle sopivalla tavalla ja sinulle sopivin askelin.
Rakkaudella Arkkienkeli Jofiel
Kanavoinut Nina Lilius 25.10.2022

Voit halutessasi kommentoida
Haluatko osallistua keskusteluun?Voit kirjoittaa viestisi alle.