Me kosmiset enkeli Pleiadeksesta olemme hyvin pitkälle kehittyneitä valaistuneita sieluja. Meillä on suuri halu auttaa teitä ihmisiä parantamaan sielunne ja näin etenemään omalla valon polullanne ihan valaistumisen asti.
Me voimme vahvistaa teidän sielunparantaja lahjojanne ja antaa teille myös muita lahjoja, joita voitte käyttää ihmisten korkeimmaksi parhaaksi, kun he ovat valmiita vastaanottamaan näitä lahjoja tai ottamaan näiden lahjojen avulla tehtyjä hoitaja vastaan.
Me voimme myös vahvistaa nykyisiä lahjojanne, kun käytätte oma sielun symbolianne hoitoja tehdessänne. Se lisää hoitojenne vaikutuksia ja samalla suojelee omaa energiaanne niin, että ette väsy hoitaessanne ja omat energianne lisääntyvät samalla ja ne ovat suojassa hoidettavan energioilta ja muilta negatiivisilta energioita.
Sielun parannus tapahtuu siten, että korkea valkoinen rakkauden energia puhdistaa sairaan energian sielusta, jolloin se vaikuttaa parantavasti myös muuten sieluun.
Sielun kokemat kolhut eri elämissä on paras parantaa siellä missä ne ovat syntyneet eli maapallolla. Silloin sielu pääsee parhaiten etenemään omalla valon pullollaan ja vapautumaan myös aikaisempien elämien karmasta, vannotusta valoista ja lupauksista sekä mahdollisista kirouksesta.
Tämä paraneminen on tärkeää, että inkarnaation kierre voidaan katkaista ja nousta korkeampiin energioihin, jossa elämä on hyvää ja ihminen on terve ja voi toteuttaa todellisia sielun tehtäviään rakkaudella ja korkeissa energioissa maadoittuneena.
Yhteys meihin kosmisiin enkeleihin vaatii kykyä olla 12:n ulottuvuuden sielujen kanssa tekemisissä ja se ei onnistu ennen kuin sielu on parannettu ja valmis tähän.
Rakkaudella kosminen enkeli Pleiadeksesta
Kanavoinut Nina Lilius 2.10.2022
Voit halutessasi kommentoida
Haluatko osallistua keskusteluun?Voit kirjoittaa viestisi alle.