Teillä ihmisillä on maapallolla aikakäsitys ja joskus elämä tuntuu olevan sekunneista tai minuuteista kiinni. Kello tietysti helpottaa asioista sopimista käytännön toimissanne, mutta se myös stressaa ja aiheuttaa paineita.
Silloin kun elätte flowssa, niin aika menettää merkityksensä ja elätte vain nykyhetkeä. Menneisyys on mahdollista tunnistaa, koska teillä on muisti. Aika ei kuitenkaan ole lineaarinen käsite (aikajana), vaikka niin usein ajattelette, vaan syklinen käsite (ympyrä) ja mielenne avulla voitte siirtyä myös taaksepäin tässä elämässä tai johonkin entiseen elämäänne. Mielenne avulla voitte siirtyä myös tulevaisuuteen. Joskus unissa olettekin menneisyydessä tai tulevaisuudessa ja näette enneunia.
Mitä korkeammissa värähtelyissä olette, niin sen nopeammin aika kuluu tai ainakin se tuntuu siltä. Matalissa värähtelyissä taas aika hidastuu tai ainakin se saattaa tuntua siltä.
Kun lapsi leikkii, niin hän ei huomaa ajan kulua, mutta kun on tylsää, niin jokainen minuutti voi tuntua ikuisuudelta. Samoin kun aloittaa meditoinnin, voi aluksi jokainen minuutti tuntua todella pitkältä. Sitten kun siihen on tottunut, niin aika menee siivillä ja on siirtynyt ihanaan flow tilaan.
Kun olette todella syvässä flowssa tai rentoutuksessa tai meditaatiossa tai unessa niin aikakäsitys häviää kokonaan mielestä. Tehokkaassa kokouksessa voi aikaan sidottu agenda ohjata koko kulkua ja sillloin olette hyvin tietoisia ajasta.
Meillä enkeleillä ei ole aikaa ollenkaan, koska olemme niin korkeavärähteisiä olentoja.
Te ihmiset tarvitsette aikaa täällä maapallolla, koska aikanne täällä on rajattu ja sitä tarvitaan asioista sopimiseen. Älä kuitenkaan jää ajan vangiksi, vaan ota siitä sinulle sopivia irtiottoja keskittymällä nykyhetkeen ja nauttimalla siitä hetkestä parhaalla mahdollisella tavalla.
Rakkaudella Arkkienkeli Jofiel
Kanavoinut Nina Lilius 5.12.2018
FB ryhmät
Tervetuloa hyvinvointiryhmiin Lightheart ja Enkelienergiaa ja viestejä.
Sinua voisi kiinnostaa
Sydänchakran puhdistusmeditaatio
Voit halutessasi kommentoida
Haluatko osallistua keskusteluun?Voit kirjoittaa viestisi alle.